Finlandia-Ajo

Finlandia-Ajo on yksi Suomen suurimmista ja tunnetuimmista ravitapahtumista, ja se järjestetään vuosittain Helsingissä Vermon raviradalla (joka sijaitsee tosin Espoossa). Finlandia-Ajoa on järjestetty säännöllisesti jo vuodesta 1980, ja se on osa UET Trotting Masters -kiertuetta, eli entistä ravin EM-sarjaa. Finlandia-Ajo on myös yksi merkittävimmistä kansainvälisistä urheilutapahtumistamme.Finlandia-Ajo toimii kutsukilpailuna, ja se järjestetään keväällä vapun aikaan, yleensä vappua seuraavana viikonloppuna. Ravimatka on yksi maili (1,6 km), ja hevoset lähtevät matkaan autolähetyksenä. Finlandia-Ajossa jaetaan varsin suuria palkintoja, esim. vuoden 2012 pääpalkinto oli 110 000 euroa. Rahapalkintojen lisäksi Finlandia-Ajossa – kuten muissakin ravikilpailuissa – liikkuu paljon rahaa vedonlyönnin muodossa. Finlandia-ajo onkin yksi suosituin suomalaisten vedonlyöntikohde.Tätä kilpailua järjestetään kuuluisalla Vermon raviradalla, joka sijaitsee Espoon Leppävaarassa. Kyseessä on Suomen keskusravirata, ja siellä järjestetään ravikilpailuja viikottain. Kilpailupäiviä ovat keskiviiko ja lauantai, kuten monilla muillakin pohjoismaisilla pääradoilla.Vermon rata aloitti toimintansa vuonna 1977. Radan omistaja on Vermon Ravirata Oy, jonka puolestaan omistaa suurimmaksi osaksi Helsingin Keskusraviseura ry. Vermon ohjelmassa ovat keskiviikkoisin ajettavat Toto65- ja lauantaisin ajettavat Toto75 -ravit. Finlandia-Ajo on kuitenkin Vermon merkittävin yksittäinen kilpailutapahtuma. Nykyisen Vermon rataennätyksen on juossut Quarcio Du Chene vuonna 2010.Vermo ja Finlandia-Ajo ovat nykyään merkittävä osa suomalaista ravikulttuuria, ja Finlandia-Ajo on yleensäkin yksi suuria kotimaisia urheilutapahtumia. Vaikka et itse olisikaan varsinaisesti hevosurheilun tai ravien harrastaja, olet Vermon nimen varmasti joskus kuullut mainittavan. Vermon kilpailuja on helppo seurata esimerkiksi teksti-TV:stä tai tietysti internetistä. Viikottaiset ravit pitävät Vermon aktiivisena ja merkittävänä kotimaisena kilpailuratana.